Tässä olen minä!
28-vuotias kotiäiti Vantaalta. En tiedä miten muuten kuvailisin itseäni. Ehkä tämä kaunis titteli kotiäiti kertoo kaiken tarvittavan.
Nuorin syntyi viime syyskuussa ja vuoden vaihteessa alkoi dieetti. Hetken aikaa pysyin tiukkana ja paino tippui hienosti, sitten tuli synttärit ja lasten synttärit ja kesä ja jäätelö ja pikku hiljaa suklaa löysi tien takaisin elämääni. Kaikesta huolimatta paino on tippunut hiljalleen kohti parempaa lukua ja nyt taas dieetti sujuu hyvin. Annan itselleni vielä hetken aikaa miettiä haluanko paljastaa pudotetut kilot täällä julkisesti tai haluanko näyttää mitä vaaka tällä hetkellä näyttää. Se ei ole kaunista katseltavaa.
Olen melkein koko aikuisikäni ollut isompi ja nyt vihdoinkin olen ymmärränyt ettei ehkä se ainoa tavoite ole painaa 60kg, vaan saada terve ja kunnossa oleva kroppa. Sellaisen haluan. Haluan juosta lasten kanssa kentällä ilman että meinaa happi loppua ja haluan pystyä punnertamaan nätisti. En enää halua olla 60kg xs-kokoisiin farkkuihin mahtuva pieni tyttö, vaan nainen jolla näkyy lihasta ja muotoa.
Sen takia en olekkaan asettanut itselleni mitään painotavoitetta. 20kg olisi tarkoitus vielä karistaa ja sitten miettiä onko siinä hyvä vai pudotetaanko enemmän. Aika näyttää.
Voisin pikaisesti kertoa tämän hetken ruokavaliosta. En siis todellakaan ole millään kitu dieetillä vaan syön noin 1600kcal päivässä. Se saattaa kuulostaa jonkun korvaan vähältä, mutta kun valitsee fiksusti mitä syö niin saa vetää kyllä aikamoisia annoksia eikä varmasti tule nälkä.
Dieettipohja on mulle annettua ja sitä noudatan välillä hieman soveltaen. Herkut yritän pitää tietenkin kokonaan poissa, mutta esimerkiksi erikoiskahvit on mun kaikista suurin heikkous tällä hetkellä. Onneksi olen löytänyt hyvänmakuisen sokerittoman ja rasvattoman version suosikki kahvistani.
Aina ei tosiaan onnistu tuo ruokavaliossa pysyminen, mutta en ole ottanut siitä niin suurta stressiä. Ihanne olisi löytää se kultainen keskitie jolla voisin tallustaa. Liikuntaa ja ruokaa fiksusti.
Keskitien löytäminen on välillä vaan kovin vaikeaa ja sitä vaikeuttaa moni asia. Kiire, stressi, kiukuttelevat lapset ja ikävä kyllä myös sairaus. Vai onko se sairaus? Vai pikemminkin häiriö?
Olen siis jo monen monta vuotta syönyt lääkettä ahmimishäiriöön, joka on eräänlainen syömishäiriö. Nyt kuitenkin olen noin viikon verran ollut ilman lääkettä ja olo on aivan mahtava, mutta ruoka tuntuu olevan kaikista pahin vihollinen. Kovasti yritän nyt oppia olemaan ilman lääkettä, koska niinkuin kaikilla lääkkeillä myös tällä on ikäviä sivuoireita. Siitä ehkä joskus myöhemmin lisää.
Muuten elelen tätä perusarkea lasten ja miehen kanssa.
Jos tulee jotain kysyttävää tai toiveita mitä haluaisitte että kirjoittelen niin laittakaa kommenttia tulemaan vaan!
----
Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti